"Opeth jatkuvasti laajentaa käsitystämme ja määritelmäämme siitä mitä metalli musiikki voi olla."- Rolling Stone Magazine
Opeth on ruotsalainen, Tukholmasta kotoisin oleva, metallititaani. Yhteyttä on ajoittain verrattu mm. Pink Floydiin, The Mars Voltaan sekä Dream Theateriin. Innovatiivisen metallin kärkijoukkoa, jonka musiikki inspiroi imitoimaan ja ällistelemään. Yhtyeen lähes 20 vuoden taipaleella on yhtyeen kokoonpano muuttunut useammin kuin poliitikkojen lausunnot. Tällä hetkellä alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä pelkästään musiikkivirtuoosi, laulaja ja kitaristi, Mikael Åkerfeldt.
Yhtyeen tyyli ulottuu progressiivisestä rockista metalliin ja folkista bluesiin. Musiikillisia rajoitteita Opeth ei tunne ja sitä tikulla silmään, joka yrittää kategorisoida yhtyeen musiikkityyliä: " Minusta on naurettavaa yrittää liittää jotakin tiettyä genreä meidän musiikkimme. Olemme ajan kanssa hioneet soundiamme siihen pisteeseen, että voimme periaatteessa tehdä mitä vain haluamme. Haluan meille sellaisia faneja, jotka ovat kiinnostuneet musiikista, eivätkä suurennuslasin kanssa yritä löytää meitä tietystä laatikosta", sanoo Mikael Åkerfeldt.
" Maailmassa ei ole meidän kaltaista yhtyettä", hän jatkaa, " Me rakastamme death metallia, joten musiikkistamme löytyy mm. Morbid Angel tyyliä, mutta myös elementtejä Pink Floydista Leonard Coheniin. Tykkäämme yllättää ihmisiä."
Opeth on julkaissut yhteensä kahdeksan pitkäsoittoa, joista kolme on Porcupine Treen Steven Wilson tuottanut.
Yhdeksäs levy, joka kantaa nimeä Watershed, ilmestyykin kauppoihin kesäkuussa 2008. Åkerfeldt kuvailee levyä seuraavasti: " Watershed ei kuullosta siltä, että jokin väsynyt yhtye yrittää tarttua viimeiseen oljenkorteen. Olemme edelleen innokkaita kokeilemaan uusia asioita ja kirjoittamaan musiikkia. Levyjen julkaisu ei toimi meille itseisarvona. Uusi levymme on todellakin taiteellinen ilmaus."
Opeth nähdään keikalla Suomessa kesällä mm. Ruis- ja Ankkarockissa.
Opeth/ Progressive Nation-kiertue Tässä on pari kuvaa Opethin keikalta New Yorkista toukokuussa. Yhtye on Amerikan Progressive Nation- nimisellä USA:n kiertueella Dream Theaterin ja Between The Buried and Me:n kanssa. Kaikki kuvat Progressive Nation-kiertueelta. Keikka New York City'n Terminal 5:ssa, 22. päivä toukokuuta 2008. Mikael Åkerfeldt- Opeth Mikael Åkerfeldt- Opeth Mikael Åkerfeldt- Opeth Mikael Åkerfeldt- Opeth Fredrik Åkesson & Martin Mendez- Opeth Opeth Mikael Åkerfeldt- Opeth