Machine Head
Media Player
Latest Release
Kiertue päivämäärät
Band Members
Robert Flynn
Phil Demmel
Adam Duce
Dave McClain
Metallin eturintamaan kuuluva Machine Head syntyi vuonna 1992 Oaklandissa, Californiassa. Sen perustajajäsenet Robb Flynn sekä hänen sen aikainen kämppis, Adam Duce, perustivat yhdessä yhtyeen, joka jakoi treenikämpän neljän punk-yhtyeen kanssa paikallisessa varastorakennuksessa. Machine Head on saanut vaikutteita niin useasta eri tyylistä, että tarkkaa lokerointia on lähes mahdotonta tehdä. Yhtye on jakanut lavan mm. Rancidin, Slayerin ja Deftonesin kanssa. Ja kuusi pitkäsoittoa julkaissut Machine Head ei ole tehnyt yhtä levyä kaksi kertaa, vaan on luonut nahkansa joka kerta uudelleen.

Ensimmäinen demo rahoitettiin Ducen, ei-niin-laillisin-keinoin ansaitulla, 800 dollarilla. Demon kuultuaan Roadrunner Records tarjosi yhtyeelle levytyssopimusta, mutta loput ei ole kuitenkaan täysin historiaa. Vuonna 1994 julkaistu Burn My Eyes- levyä myytiin noin 400,000 kappaletta maailmanlaajuisesti ja oli Roadrunnerin parhaiten myynyt debyyttialbumi. Menestys tarinan marginaaleihin mahtuu kuitenkin oikeita tilanteita elämästä, jotka ovat olleet lähes tiputtaneet yhtyeen kokonaan kartalta. Niin kuin lähes jokaisella pitkänlinjan bändillä, niin myös Machine Headillä on ollut useita jäseniä ja omat kamppailunsa huumausaineiden kanssa. Tämä yhtye on kuitenkin siirtynyt huimasti eteenpäin 90-luvun alusta ja on saanut maistaa sittemmin palasen amerikkalaista unelmaa.

Vaikka yhtyettä onkin kritisoitu urallaan ns. "selling out"- ilmiöstä, on yhtye kuitenkin onnistunut vakuuttamaan metallimaailmalle, että pystyy- ja tekee- juuri sitä mitä haluaa. Kaikki levyt ovat olleet juuri sitä mitä Machine Head toivoi sinun kuulevan. Kompromissi ei kuulu tämän yhtyeen tyyliin.
Kuudes levy on tuorein osoitus tästä. The Blackening-levy on varmasti yhtyeen kirkkain hetki, vaikkakin sanoituksellisesti levy on synkin, rehellisin ja kantaa ottavin, ainakin laulaja/kitaristin Robb Flynnin mukaan.
Maaliskuussa 2007 julkaistua levyä on ehditty kehumaan maasta taivaisiin useissa metallilehdissä ja platta toi jopa Machine Headille ensimmäinen Grammy-ehdokkuuden.

Yhtye nähtiin Suomessa viimeksi osana The Black Crusade-kiertuetta joulukuussa 2007.