Amerikkalaisen metallin toisen tulemisen eliittiin kuuluu ehdottomasti Killswitch Engage. Muutaman eri yhtyeen jäännöksistä muodostui yksi vuosituhannen menestyksekkäämmistä
metalcore yhtyeistä. Kvintetti on kotoisin Bostonin läheisyydestä, Yhdysvalloista.
Basisti D'Antonion mukaan Killswitch Engagen oli alunperin tarkoitus olla mukava sivuprojekti jätkille, jotka olivat olleet jo eri bändeissä. Tulevaisuuden kurssi muuttui, kun yhtye läksi kiertueelle
In Flamesin kanssa, jolloin
Ferret levy-yhtiö huomasi bändin potentiaalin ja tarjosi sille levytyssopimusta. Ferret julkaisikin heidän debyyttialbuminsa, joka kantoi yhtyeen nimeä. Ferretin perustaja Carl Severson oli aikaisemmin työskennellyt Roadrunner Recordsilla ja antoi yhtyeen levyn mm. Mike Gitterille, joka sittemmin halusi yhtyeen Roadrunnerin talliin. Killswitch allekirjoitti sopimuksen yllämainitun kanssa, sillä uskoi kyseisellä levy-yhtiöllä olevan oikeanlaiset resurssit Killswitchin kaltaisen yhtyeen myymiseen ja markkinointiin.
Oletus osui naulan kantaan, sillä yhtyeen toinen levy, Alive Or Just Breathing, vei yhtyeen usealle amerikkalaiselle listalle. Yksi kriitikko, Kevin Boyce, imarteli levyä seuraavalla lauseella: " Levy on koukuttavampaa kuten kokaiini, joka on upotettu kofeiiniin, nikotiiniin ja suklaaseen."
Yhtyessä ehti vaihtua laulaja ja rumpali ennen kuin bändi ennätti uudelleen studioon nauhoittamaan kolmatta levyään The End Of Heartachea. Levy oli menestys joku kipusi sijalle 21 Billboard-listalla ja möi 38 000 kappaletta ensimmäisellä julkaisu viikolla. Vuoteen 2007 mennessä levy oli myynyt Amerikassa yli 500.000 kappaletta, tuoden yhtyeelle ensimmäisen kultalevynsä ja jopa Grammy-ehdokkuuden.
Viimeisin levy, As Daylight Dies, on julkaistu pariin otteeseen. Ensimmäinen julkaisu oli marraskuussa 2006. Seuraavana vuonna levy julkaistuun bonus materiaalin kera ja mm.
Dion Holy Diver-coverilla varustettuna.
Yhtye oli viimeksi Suomessa 2007 lopulla. Keikkapaikkana Helsingin Kaapelitehdas.
Killswitch Engage studiossa Killswitch Engage alkoi nauhoittamaan uutta levyään vuoden 2009 alussa ja meillä on tapahtumasta hieman kuvia. Levyn on määrä ilmestyä loppu keväästä.